perjantai 26. huhtikuuta 2013

Vinkkejä rannikon mutkatielle


Itä-Uusimaalta Kymen sydämeen, 47,9 km, tiet: 1792, 354, 357 ja 3573.

Ruotsinpyhtää-Elimäki, 1792.

Ruotsinpyhtään risteys kääntyy Helsingin suunnasta (länsi) tultaessa vasemmalle. Tie palkitsee pitkältä saapuneen motoristin heti opasteella: "Strömfors Bruk". Kannattaa noudattaa tuon toisella kotimaisella kirjoitetun opasteen kehotusta kääntyä oikealle. Pienen hapuilun jälkeen ympärilläsi avautuu hieno ruukkimaisema.

Ruotsinpyhtään ruukissa toimii kesällä pajamuseoiden ja käsityöläispuotien lisäksi ravintola ja kahvio. Majoittua voi ympäri vuoden esimerkiksi vuonna 1805 työläiskortteeriksi valmistuneessa Krouvinmäen majatalossa, joka edustaa Suomessa harvinaista savirakentamista.

Moottoripyörän saa parhaiten parkkiin heti ensimmäisen kahvilan eteen tai viikonloppuisin ravintola Ruukinmyllyn takana sijaitsevan tehdasmiljöön paikoitusalueelle. 
Tie on perille saakka asfaltoitu ja hyväkulkuinen.

Nauttituasi kahvit ja imettyäsi historian siipien havinaa ajotakkiisi, niin tie jatkuu hienojen kylämiljöiden ympäröimissä maisemissa aina Elimäelle saakka. Reitin pituus 27,4 km:a.

Elimäki-Anjala, 354.

Elimäeltä reitti jatkuu melko suoraa, mutta virkistävää "isoa tietä" Anjalaan. Tie on Keski-Kymenlaaksoa ja maanviljekysvaltaisen Kouvolan vilja-aittaa. Varo siis traktoreita ja puimureita ajosi aikana. 
Reitin pituus 16,6 km.a.


Anjala-Kyminlinna, 357 ja 3573

Anjalasta meno jatkuu kohti Etelä-Kymenlaaksoa  ja merta. Voit jo hetkittäin aistia nesässäsi meren läheisyyden. Mutta aisti ensin kuitenkin rauhassa tämän reitin varrelle sattuvat kiinnostavat ja ainutlaatuiset nähtävyydet.

Heti risteyksen jälkeen ei kannata kiihdyttää, vaan itseään viihdyttää Susikosken kahvilassa, joka on alueen motoristien ykköskokoontumispaikka. Täältä käynnistyy Kymenlaakson motoristien kausi toukokuisella "Susikoski päräyksellä". Hyvän lohileivän jälkeen meno maistuu tällä mutkatiellä, joka ei haasta motoristin rata-ajotaitoja, vaan antaa mahdollisuuden nauttia mukavasta vanhanajan tunnelmasta, niin maisemien kuin Hurukselan kylämiljöön ja erilaisten siltojen ylittäessä kuohuvaa Kymijokea.

Ajettuasi n. 17 km mutkatietä, kannattaa kääntyä vasemmalle opasteesta "Kyminkenttä, Karhulan ilmailumuseo". tuon tierupeaman päätteeksi saavut Toisesta Maailmansodasta tutun Kymin lentokentän maisemiin. Täällä voit nähdä vieläkin jäänteitä alueelle rakennetuista sodanaikaisista lentokoneiden suojarakenteista ja kentältä operoineen lentokonelaivueen kunniaksi pystytetyn pronssisen patsaan. Aivan kentän tuntumassa sijaitsee Karhulan Ilmailukerhon ylläpitämä Karhulan Ilmailumuseo, jonka kokoelma on todella kattava otos lentohärveleitä Suomen lentohistorian alkuajoista lähtien.

Käänny 357lta tielle 3573 kohta Kyminkentältä poistuttuasi.Tämä n. 6 km mittainen tie palkitsee perille ajaneen motoristin Kyminlinnan historiallisella linnoituksella, joka rakennettiin Kymijoen haaraan ja Suomenlahden rannan tuntumaan Venäjän vallan aikana osaksi Ruotsinsalmen linnoitusketjua, joka alkaa Kotkan edustalta mereen rakennetusta "Kukourista" ja päättyy Etelä-Karjalaan Luumäelle.

Reitin pituus 357 17,4 km ja 3573 6,5 km:a yhteensä 23,9 km.

Kyminlinnan Turun- ja Viipurinportin ympäristöön tutustuttuasi voit jatkaa matkaasi Hyväntuulentietä pitkin Kotkansaarelle ja meren rantaan. Kotkan keskustassa sinua odottaa tori, jossa myydään maankuuluja "Possoja" ja siellä ei Junnun sanoja mukaillen kunnon kundia päähän potkaista.

Kotkan ehdottomat nähtävyydet ovat Kantasatamassa sijaitseva Merikeskus Vellamo ja Sapokassa toisella rannalla sijaitseva Maretarium, joka on Suomenlahden ja Itämeren kalalajeja esittelevä akvaario- ja tietokeskus.
Vanha merimieskapakka Kairo sijaitsee Kantasataman välittömässä läheisyydessä Satamakadulla. Kairon portaikosta voit viedä paikan omalle nimikirjoituksellesi. Muista pitää ajokamat ja kypärä päässä, jos kurotat katonrajaan kirjoittamaan.



Jos olet liikkeellä rakkaimpasi kanssa tai seurueella, niin mikset nauttisi piknik-tunnelmasta Isopuistossa aivan Kotkan keskustassa tai upeassa Kotkan Katariinan Meripuistossa, kaupungin keskustan eteläkärjessä. Piknik-tarpeet voit ostaa vaikka Kotkan uudesta Kauppahallista Keskuskadulta -siis aivan keskustasta.

1 kommentti: